Kun suru koskettaa

Olemme Teitä varten

Toimimme hienotunteisesti Teidän ehdoillanne ja neuvomme ja opastamme kokonaisvaltaisesti kaikissa hautausasioihin liittyvissä järjestelyissä. Henkilökohtainen ja luottamuksellinen palvelu ovat toimintamme perusta. Olemme myös vaitiolovelvollisia meille uskotuista asioista.

Surun kohdatessa saat meiltä kaikki hautaustoimistopalvelut Pohjois-Kymenlaakson alueelle: Anjalankoski, Elimäki, Iitti, Jaala, Kouvola, Kuusankoski ja Valkeala.

Olemme Suomen Hautaustoimistojen Liiton jäsen.

Olemme Suomen Yrittäjät järjeston jäsen.

Palve­lum­me

Muisto­tilaisuus

Muistilista omaisille

Perun­kirjoitus

Palvelumme

Muistotilaisuus

Muistilista omaisille

Perunkirjoitus

Palautteet

  • Asiallinen, hyvä palvelu

    Lea Mouhu Avatar Lea Mouhu
    25.4.2024

    Palvelu oli reilua, hyvää ja asiallista. Asiat hoituivat sovitusti ajallaan alusta loppuun asti. Mistä sovittiin, se piti ja toteutui esimerkillisen hyvin. Perttu Honkasen kanssa oli miellyttävä tehdä yhteistyötä. Välimatkalla ei ollut merkitystä, asiointi täältä seinäjoelta sujui hyvin s-postin,kirjeiden ja puhelimen välityksellä. Loistavaa ja luotettavaa palvelua. Suosittelen heidän firmansa palvelua sitä tarvitseville.

    Niilo Timonen Avatar Niilo Timonen
    11.5.2024

    Valintamme hautauspalveluyrittäjästä osui nappiin. Kaikki toimi hienosti ensimmäisestä yhteydenotosta alkaen. Voi sanoa, että täyden palvelun yritys tässä meille kovin surullisessa tehtävässä. Suosittelemme.

    Riitta Pitkänen Avatar Riitta Pitkänen
    11.5.2024

    Kiitos asiantuntevasta ja ystävällisestä palvelusta.🌹🌹🌹

    Terttu Sipiläinen Avatar Terttu Sipiläinen
    11.5.2024
  • Hyvää, ystävällistä ja asiantuntevaa palvelua.

    Susanna Lehtinen Avatar Susanna Lehtinen
    2.5.2024

    Todella hyvä palvelu. Kaikki asiat saimme hoidettua erittäin hyvin.

    Helena Pukki Avatar Helena Pukki
    25.4.2024

    Hyvä palvelu, kaikki järjestetty hyvin.

    Keijo Mustonen Avatar Keijo Mustonen
    11.5.2024

    Todella hyvä ja mahatavaa palvelua vaikka surun aika olikin. Mutta todella hyvä, kiitollinen olo tuli kun sai asiat kerralla hoidettua.

    J3kku - Avatar J3kku -
    16.8.2023
  • Kiitos sukulaiseni saattamisesta haudan lepoon ammattitaidolla ja tyylikkyydellä. Kaikki yksityiskohdat olivat huomioitu tarkasti ja minulle jäi tästä sikäli surullisesta päivästä mieleen hyvä ja kiitettävä palvelu.

    Marisol Aquila Avatar Marisol Aquila
    16.5.2019

    Saimme erittäin asiallista, lämmintä ja kaiken kattavaa, asiantuntevaa palvelua Honkaselta. Kanssakäyminen oli helppoa ja viesteihin vastattiin nopeasti. Surun keskellä oli helpottavaa saada näin erinomaista palvelua ja apua asioihin.

    Anniina L Avatar Anniina L
    25.4.2024
  • Todella hyvä ja mahatavaa palvelua vaikka surun aika olikin. Mutta todella hyvä, kiitollinen olo tuli kun sai asiat kerralla hoidettua.

    J3kku - Avatar J3kku -
    16.8.2023

    Asiallinen, hyvä palvelu

    Lea Mouhu Avatar Lea Mouhu
    25.4.2024
  • Kiitos asiantuntevasta ja ystävällisestä palvelusta.🌹🌹🌹

    Terttu Sipiläinen Avatar Terttu Sipiläinen
    11.5.2024

    Hyvä palvelu, kaikki järjestetty hyvin.

    Keijo Mustonen Avatar Keijo Mustonen
    11.5.2024
  • Todella hyvä palvelu. Kaikki asiat saimme hoidettua erittäin hyvin.

    Helena Pukki Avatar Helena Pukki
    25.4.2024

    Valintamme hautauspalveluyrittäjästä osui nappiin. Kaikki toimi hienosti ensimmäisestä yhteydenotosta alkaen. Voi sanoa, että täyden palvelun yritys tässä meille kovin surullisessa tehtävässä. Suosittelemme.

    Riitta Pitkänen Avatar Riitta Pitkänen
    11.5.2024
  • Kiitos sukulaiseni saattamisesta haudan lepoon ammattitaidolla ja tyylikkyydellä. Kaikki yksityiskohdat olivat huomioitu tarkasti ja minulle jäi tästä sikäli surullisesta päivästä mieleen hyvä ja kiitettävä palvelu.

    Marisol Aquila Avatar Marisol Aquila
    16.5.2019

    Palvelu oli reilua, hyvää ja asiallista. Asiat hoituivat sovitusti ajallaan alusta loppuun asti. Mistä sovittiin, se piti ja toteutui esimerkillisen hyvin. Perttu Honkasen kanssa oli miellyttävä tehdä yhteistyötä. Välimatkalla ei ollut merkitystä, asiointi täältä seinäjoelta sujui hyvin s-postin,kirjeiden ja puhelimen välityksellä. Loistavaa ja luotettavaa palvelua. Suosittelen heidän firmansa palvelua sitä tarvitseville.

    Niilo Timonen Avatar Niilo Timonen
    11.5.2024
  • Saimme erittäin asiallista, lämmintä ja kaiken kattavaa, asiantuntevaa palvelua Honkaselta. Kanssakäyminen oli helppoa ja viesteihin vastattiin nopeasti. Surun keskellä oli helpottavaa saada näin erinomaista palvelua ja apua asioihin.

    Anniina L Avatar Anniina L
    25.4.2024

    Hyvää, ystävällistä ja asiantuntevaa palvelua.

    Susanna Lehtinen Avatar Susanna Lehtinen
    2.5.2024

Kynttiläpalvelu

Sytytämme puolestasi kynttilän läheisesi haudalle.

Jos et jostakin syystä pääse viemään kynttilää läheisesi haudalle henkilökohtaisesti, voimme tehdä sen puolestasi. Viemme kynttilän haudalle sovittuna päivänä ja lähetämme puhelimeesi siitä kuvaviestin.

Hautakynttilän sytytyspalvelu onnistuu toiminta-alueellamme Kouvolan seudulla. Palvelun hinta on 29 € Kuusankosken vanha/uusi hautausmaa ja Kouvolan vanha hautausmaa. Jaalan, Valkealan ja Lepolan hautausmaa 39 €. Hinta sisältää hautakynttilän.

Tilaukset & tiedustelut:

Aloita hautajaisten suunnittelu Memoria sovelluksellamme

1. Aloita hautajaisten suunnittelu sovelluksessa, kun sinulle sopii.

2. Saat heti alustavan hinta-arvion ja suunnitelman hautajaisjärjestelyistä. Tämä ei sido tilaamaan meiltä palvelua.

3. Paikallinen Memoria-perheyritys ottaa sinuun pian yhteyttä ja käy suunnitelman läpi kanssasi.

4. Saat täsmennetyn tarjouksen toivomastasi kokonaisuudesta.

5. Hyväksyttyäsi tarjouksen huolehdimme hautajaisjärjestelyistä kuten sinä haluat.

Memoria adressikauppa

Tilaa laadukas kotimainen adressi itsellesi tai suoraan omaisille. Toimitus noin viisi päivää tilauksesta.

1. Valitse adressin kansikuva ja sopiva muistolause tai kirjoita haluamasi tekstit
2. Tilaa ja maksa adressi verkkokaupassa
3. Adressi toimitetaan valintasi mukaan joko sinulle tai suoraan omaisille

Siirry kauppaan >>

Facebook

Comments Box SVG iconsUsed for the like, share, comment, and reaction icons

Kynttiläpalvelun tonttujen kanssa kävimme perinteisen aattoaamun hautausmaakierroksen ja sytytimme kynttilät haudoille. Nyt on aika rauhoittua Joulun viettoon. Toimistomme on suljettu 24.-28.12., 1.1.-26 ja 6.1.-26.
Hyvää Joulua ja kaikkea hyvää tulevaan vuoteen🌟
... Lue lisääNäytä vähemmän

Kynttiläpalvelun tontut ovat tehtävänsä suorittaneet, rauhaisaa joulua🎄 ... Lue lisääNäytä vähemmän

Kynttiläpalvelun tontut ovat tehtävänsä suorittaneet, rauhaisaa joulua🎄

1 CommentKommentoi Facebookissa

Ihanat tontut 🥰 rauhallista joulua🎄

Rauhoitumme joulun viettoon.
Palvelemme toimistollamme taas perjantaina 27.12.
... Lue lisääNäytä vähemmän

Rauhoitumme joulun viettoon.
Palvelemme toimistollamme taas perjantaina 27.12.

Uutta viikkoa viedään, ja henkilöstömme esittelykierros alkaa tulla päätökseensä. Viimeisenä työtään tekee tutuksi Kalle Lahtinen, jonka arkeen kuuluu monenlaista vainajien kuljetuksista muistolaattojen asennuksiin.

“Hankin ja asennan muistolaatat, teen vainajien siirto- ja saattokuljetukset sekä järjestän vainajien hyvästelyt. Olen tekemisissä omaisten ja niiden tahojen kanssa, jotka kuoleman jälkeiseen ketjuun kuuluvat”, Kalle kertoo.

Työ vaatii asioiden sujuvaa organisointia, mutta myös empaattista läsnäoloa.

“Esimerkiksi hyvästelyissä olen paikalla, mutta samalla pysyttelen taustalla. Annan rauhan omaisille ja jäähyväisille. Olen myös valmiina tarjoamaan tukea tilanteen vaatiessa. On tärkeää aistia surun sävy ja mukautua siihen. Etukäteen ei voi tietää, missä muodossa suru ilmenee.”

Kallelle työn suurinta antia on olla osa niitä käytäntöjä, jotka kuoleman jälkeen ovat edessä. Mikään ei etene ilman hautaustoimistoa.

“Pidän siitä, että näen kätteni jäljen. Myös asiakkaiden kiitos lämminhenkisestä avusta merkitsee minulle valtavasti. Me Honkasella kohtaamme asiakkaat kunnioittaen, jokaisessa tilanteessa”, Kalle päättää.

#kunsurukoskettaa #hautauspalvelu #muistotilaisuus #hautaustoimistokouvola #testamentti #hautauspalveluhonkanen #hautakivet #perunkirjoitus #hautaustoimisto #hautajaiset

Hyvää huhtikuun alkua! Tänään työnsä arkea avaa asiakaspalvelun ammattilainen, Mirja Liisa Korhonen.

Mirja Liisa on työskennellyt Honkasella seitsemän vuotta. Uransa asiakaspalvelun parissa tehnyt Mirja Liisa vastaa toimistolla hautajaisneuvotteluista.

“Otan asiakkaat vastaan ja juttelen heidän kanssaan hautajaisten toiveista sekä järjestelyistä. Heti alkuun moni ilmaisee, ettei tiedä, mitä nyt kuuluisi tehdä. Sanon aina, ei mitään. Me järjestämme asiat ja neuvomme.”

Samalla asiakkaille valkenee, miten uskomaton määrä valmisteluja hautajaisiin liittyy. Mirja Liisan huomassa onneksi hoituvat kaikki hautakiven valinnasta kuolinilmoituksiin. Yhteyttä on otettava moneen eri paikkaan. Hän muistuttaa, että vaikka työ on lopulta käytännön järjestelyjä, on osattava olla myös empaattinen.

“Työtä tehdään surun kanssa. Joillakin tunteet vyöryvät vahvemmin, jotkut ovat asiapitoisia. Me kohtaamme asiakkaat heidän tavallaan. Myötäelämme menetystä, mutta samalla viemme järjestelyjä johdonmukaisesti eteenpäin.”

Keskustelujen päätteeksi asiakas on helpottunut ja epätietoisuus hälventynyt. Palaute tulee välittömänä kiitoksena, mikä auttamisen ohella palkitsee Mirja Liisaa.

“Täällä asiat kyllä selviävät. Rohkeasti vain juttelemaan”, hän kannustaa.

#kunsurukoskettaa #testamentti #hautajaiset #hautaustoimistokouvola #hautauspalveluhonkanen #hautauspalvelu #perunkirjoitus #hautaustoimisto #muistotilaisuus #hautakivet

Näytä lisää

Puhelin

05 374 4451

Sähköposti

toimisto@hautaushonkanen.fi