Etusivu » Testamentti

Testamentti

Testamentilla voi vaikuttaa perimysjärjestykseen

Laissa säädetty perimysjärjestys kertoo, kuka perii vainajan omaisuuden. Perittävä voi kuitenkin vaikuttaa perimysjärjestykseen tekemällä testamentin. Testamenttausta rajoittaa rintaperillisten oikeus lakiosaan, jonka suuruus on puolet perintöosasta.

Testamentinteko-oikeus on täysi-ikäisellä eli 18 vuotta täyttäneellä henkilöllä. Jos henkilö kuitenkin solmii avioliiton alle 18-vuotiaana, hän voi avioiduttuaan tehdä testamentin. Lisäksi vähintään 15-vuotias saa tehdä testamentin siitä omaisuudesta, jonka hän on omalla työllään ansainnut. Iän ohella testamentin tekijältä edellytetään riittävää tervejärkisyyttä.

Testamentin on oltava kirjallinen

Testamentin on oltava kirjallinen. Teksti voidaan kirjoittaa käsin tai koneella, mutta testamentin tekijän on allekirjoitettava se omakätisesti.

Allekirjoitustilanteessa on oltava yhtä aikaa läsnä kaksi todistajaa. Vaihtoehtoisesti testamentin tekijän on tunnustettava allekirjoituksensa oikeaksi todistajien läsnä ollessa. Tämän jälkeen todistajat allekirjoittavat testamentin sekä merkitsevät siihen ammattinsa, asuinpaikkansa sekä todistamisen ajan ja paikan.

Erityis- ja yleistestamentti

Testamentin sisältö on vapaamuotoinen eli jokainen voi laatia juuri omiin tarpeisiinsa sopivan asiakirjan. Testamentteja on pääsääntöisesti kahdenlaisia. Jos testamenttaaja määrää jollekin henkilölle tietyn esineen, kyseessä on erityistestamentti. Myös käyttöoikeus- eli hallintaoikeustestamentti on erityistestamentti.

Kun testamentin tekijä testamenttaa kaiken omaisuutensa tietylle henkilölle, kyseessä on yleistestamentti. Yleistestamentti tarkoittaa myös määräystä, jossa henkilölle testamentataan kaikki se, mikä jää jäljelle, kun muille on annettu heille testamentissa erityisesti määrätyt esineet.

Puhelin

05 374 4451

Sähköposti

toimisto@hautaushonkanen.fi